Tuulensuun etisivulle
Takaisin mediatiedotteiden otsikoihin
 
Näyttely Taidetta Tuulensuun kokoelmasta, Keski-Suomen museo 23.10.-28.11.1999
LEHDISTÖTIEDOTE

Jyväskylä 15.10.1999

Viitasaarelaisen eläkkeellä olevan pankinjohtaja Arvo Kanasen taidekokoelma on esillä Keski-Suomen museossa nyt toista kertaa. Näyttely esittelee Tuulensuun kokoelman uusia teoshankintoja. Tämänkertaisen näyttelyn teosvalinnat on tehnyt Arvo Kananen itse. Esillä on yli 50 teosta koti- kuin ulkomaililta taiteilijoilta.

Tuulensuun kokoelman ensimmäinen hankinta on 1950-luvulla Amsterdamista ostettu maisemamaalaus. Myöhemmin 1980-luvun alussa Kananen solmi henkilökohtaisia taiteilijakontakteja mm. Egyptissä siellä puoli vuotta asuessaan. 1980-luvun lopulta lähtien kokoelma on karttunut Taidetalo Tuulensuun taiteilijavieraiden teoksilla sekä ostoilla. Useissa tapauksissa teoshankinnan taustalla on ollut taiteenkerääjän ja taiteilijan henkilökohtainen tuttavuus.

Jäätyään eläkkeelle vuonna 1979 Kananen maalasi harrastajapohjalta jonkin verran myös itse. Kiinnostus kuvataiteeseen ja oman kokoelman kerääminen oli ollut pitkään haaveena. Totta haaveesta tuli eläkepäivinä, jolloin harrastukselle jäi aikaa. Kuvataiteen ohella filosofia ja vieraat kulttuurit ovat aina kiinnostaneet Arvo Kanasta.

Ateljeetalo Tuulensuu ja veistospuisto

Arkkitehti Kimmo Kuismasen suunnittelema, kaksikerroksinen, hirsinen vierasateljee (150 m2) valmistui Viitasaaren Pasalan kylään Kanasen perintömaalle vuonna 1989. Tällä hetkellä se on Suomen Taiteilijaseuran vierasateljee-luettelossa. Ateljeehen suomalaisen maaseudun rauhaan voivat hakea työskentelemään suomalaiset ja ulkomaalaiset taiteilijat.

Tuulensuun tilalle perustettiin vuonna 1990 veistospuisto, jossa tällä hetkellä on neljän merkittävän suomalaisen kuvanveistäjän teoksia. Vanhin veistos on Hannu Sirenin luonnonkivikehä Omatunto (1991-92). Sittemmin ovat valmistuneet Carolus Enckellin Temppeli (1991-92), Veikko Hirvimäen Jäljet (1994) ja viimeisenä Martti Aihan Sivullinen (1999). Tuulensuun tila lähimetsineen on suojelualuetta.


Taidetta Tuulensuun kokoelmasta, Keski-Suomen museo, 23.10.-28.11.1999, Alvar Aallon katu 7, 40600 Jyväskylä, avoinna ti – su 11-18, yhteystiedot: puh. 014 - 624 930,
fax 014 - 624 933, internet: http://www.jkl.fi/ksmuseo/ksmuseo.htm, sähköposti: ksmuseo.info.jkl.fi