Siirry sisältöön

Tuulensuun tarinoita

"Tarkkaa tietoa ei ole, milloin ensimmäinen asukas tuli tälle paikalle. Perimätieto kertoo, että ensimmäistä tupaansa rakentava asukas asetteli juuri tuohia katolle, kun Kolimajärven voimakas tuuli heitti tuohet taivaalle. Mies manaili: "Tämä on tällainen tuulensuu". Siitä sai talo nimensä."

Reijo [Rax] Rinnekangas, 1990. Maanläheiset.
Oulu: Pohjoinen, sivu 57.

Tuulensuun tarinoita -kirjassa Arvo Kananen muistelee lapsuuttaan ja nuoruuttaan, kertoo sekä vaikeista sotavuosista että erilaisista sattumuksista pitkän uransa aikana päätyen Tuulensuun vaiheiden ja laajojen matkojensa kuvaamiseen. Kirjan tarinat ovat syntyneet vuosina 1990–2000.

Tuulensuun tarinoita, kansi

Arvo Kananen, 2000. Tuulensuun tarinoita. Oulu: Pohjoinen. ISBN 951-749-349-5.

Teosta on saatavana paikallisesta kirjakaupasta:

Viitasaaren kirjakauppa, Porthanintie 2, 44500 Viitasaari viitassaen.kirjakauppa@co.inet.fi

***

Ote kirjasta Tuulensuun tarinoita

Tutustuminen

Joskus kahdeksankymmentäluvun alkupuolella liityin kannattajajäseneksi Taidemaalariliittoon. Liitto järjesti muistaakseni vuonna 1982 jäsenilleen Helsingissä Vanhalla ylioppilastalolla kolmipäiväisen luento- ja keskustelutilaisuuden. Koska en tuntenut juuri ketään Suomen nykytaiteen tekijöistä ja vaikuttajista, osallistuin suurella mielenkiinnolla tilaisuuteen.

Alustuksista on jäänyt mieleeni taidemaalari Jan Olof Mallanderin esitys. Mallander kertoi idän filosofiasta. Ilmeisesti hän oli juuri matkustellut itämailla ja kertoi vaikutelmiaan sieltä.

Eräs lause hänen esityksessään sai aikaan keskustelua ja polemiikkia: "Intiassa on vieläkin pyhimyksiä, ja kuinka tarpeellisia ne olisivatkaan meilläkin". Tämä ajatus herätti kiivaita vastaväitteitä. Keskustelussa vaadittiin palaamaan maan pinnalle. Kehotettiin keskustelemaan taiteilijoiden taloudellisesta asemasta. Minulle tuntematon, vieressäni istunut taiteilija lausahti: "Milloinkahan me taiteilijat pääsemme eläkkeelle".

Eräs puhuja niputti taiteen tekemisen kymmenlukujen jaksoihin. Hän puhui viisi-, kuusi-, seitsemän- ja lopuksi kahdeksankymmenlukulaisista. Jossakin yhteydessä keskustelu kosketteli uskonnollista taidetta. Taidemaalari Hannu Konolan kommentti viehätti minua: "Emme ole ainoastaan jumalanpalvelijoita, vaan jumalia".

Kaikkein voimakkaimmin julisti mielipiteensä muuan nuori mies näin: "Täällä on kolme päivää puhuttu pelkkää paskaa. Nyt kun fasismi uhkaa, olisi syytä keskustella siitä." Tämä puheenvuoro ei nostattanut jatkokeskustelua. Eräs tilaisuuden nuorten osanottajien käyttämä sanonta liike-elämän ihmisistä oli "ne helvetin merkonomit".

Kaiken kaikkiaan ensimmäinen tutustumiseni suomalaisiin taiteilijoihin oli hieman hämmentävä kokemus. Mutta päällimmäisenä jäi mieleeni tuosta tilaisuudesta erään taiteilijan toteamus: "Taiteen tekeminen on jatkuvaa puurtamista, kivenkovaa tekemistä". Siihen mielelläni yhdyn.

Arvo Kananen