Siirry sisältöön

Radoslaw Gryta, Silta, 2005

Silta on kunnianosoitus Arvo Kanasen isän tekemälle ja vuosia sitten puretulle Kuhalanlahden yli johtaneelle sillalle

Puolalaissyntyisen Suomessa vuodesta 1979 asuneen kuvanveistäjä Radoslaw Grytan   (s. 1955) Silta-veistos on viimeisin niistä kuudesta Tuulensuun veistospuiston teoksesta, jotka Arvo Kananen tilasi ja, jotka pystytettiin Tuulensuun veistospuistoon hänen elinaikanaan.

Gryta opiskeli kuvanveistoa ensin Leningradissa Repin-instituutissa ja sittemmin kuvataideakatemioissa Krakovassa ja Helsingissä. Vuodesta 1994 hän on toiminut Kuvataideakatemian veistotaiteen professorina.

Grytan taide peilaa maailman tilaa usein menneen ja menetysten kautta. Silta-veistoksen idea syntyi taiteilijan ja teoksen tilaajan välisistä keskusteluista. Teos liittyy Pasalan kylän historiaan.

Taotusta raudasta ja mustasta graniitista tehty veistos tekee kunniaa menneiden sukupolvien työlle paremman elämän puolesta. Arvo Kanasen isä, Tuulensuun kantatilan Juusolan isäntä Albert Kananen rakensi 1900-luvun alussa Juusolan kohdalle Kuhalanlahden yli kivisillan, joka valmistui 1929.

Noin sata metriä pitkä silta syntyi pelloilta raivatuista kivistä. Sillan keskellä oli kaiteilla varustettu puuosa. Silta purettiin 1998. Siitä on enää jäljellä kiviä ja kivikasoja veden alla.

Sillan rakentaminen oli ollut Albert Kanasen idea. Fyysisenä suorituksena pitkän sillan teko oli suuri urakka yhdelle talolle. Siltaa tarvittiin, koska yhteydet ulkomaailmaan Juusolasta olivat huonot. Silloin vielä ei ollut maantietä. Vaikka sillan yli pääsi vain kävellen, se helpotti liikkumista ja liitti Järkiniemen asukkaat muuhun maailmaan.

Radoslaw Gryta liittää teoksiinsa mielellään tekstejä. Arvo Kanasen toive oli, että Silta-veistokseen tulee lause: ”Taide on loppumaton yhteys ihmisten välillä”. Hänen toiveenaan onkin, että veistos toimisi vertauskuvallisena siltana Tuulensuun taiteilijoiden ja viitasaarelaisten sekä laajemmin kuvataiteilijoiden työn, kuvataiteita harrastavien ja taiteesta kiinnostuneen suuren yleisön välillä.

Teos paljastettiin 30. kesäkuuta 2005.

Näkymä Kuhalanlahdelle salmen suuntaan, jonka yli aikoinaan pääsi kulkemaan kävelysiltaa pitkin