Siirry sisältöön

Tervetuloa Tuulensuuhun!

Tuulensuun tila ilmasta nähtynä metsän, peltojen ja veden ympäröimänä kesällä 2017. Edessä ateljeetalo, sen takana riihi, vasemmalla Järkiniementie, rannassa savusauna ja kauempana Arvon saari. Carolus Enckellin veistos näkyy riihestä vasemmalle viistoon pellon reunassa. Veistospuiston muut kuusi teosta sijoittuvat kuvan ulkopuolelle rannan tuntumaan ja / tai metsän keskelle. Kuva: Upi Minkkinen

Tuulensuun veistospuisto ja ateljeetalo sijaitsevat Viitasaarella pohjoisessa Keski-Suomessa Pasalan kylässä Kolima-järven rannalla. Veistospuisto on yleisölle avoinna kesällä.

Ateljeetalossa on asuintilat ja taidemaalarin kesäateljee. Taloa vuokrataan taiteilijoille työskentely- ja lomanviettopaikaksi. Myös muut kuvataide- ja kulttuurialan hakijat voivat tulla vuokralaisina kysymykseen.

Tuulensuun veistopuiston ja ateljeetalon ideoi ja rakennutti 1980-luvulla viitasaarelainen, Pihtiputaalla elämäntyönsä tehnyt pankinjohtaja Arvo Kananen (1916–2014). Tuulensuun Taidesäätiö perustettiin 1999 hoitamaan ateljeetaloa, veistospuistoa ja Arvo Kanasen / Tuulensuun taidekokoelmaa. Kokoelma on varastoituna, eikä näin ollen tällä hetkellä esillä.

Pasalan kylä, Kuhalan alue ja Tuulensuu olivat Arvo Kanasen lapsuuden maisemia. Hän syntyi ja kasvoi Tuulensuusta noin kilometrin päässä Kanasten sukutilalla, Juusolassa. Tuulensuun tila tuli hänelle perintönä. Vanhasta Tuulensuun tilasta on jäljellä enää vain pihapiiriin vuonna 1832 rakennettu riihi.

Nimensä Tuulensuu on saanut sen varhaiselta asukkaalta. Uuden torpan kentaja oli asettelemassa tuohia talon katolle, kun tuulenpyörre heitti tekotarpeet taivaan tuulin. Näin paikka sai niemensä, Tuulensuu.

Veistospuisto

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on jylhä-kapea-1.png
Pekka Jylhän, Kohtaaminen

Veistospuisto Tuulensuuhun on rakennettu kansainvälisten esikuvien mukaan. Puiston seitsemän julkista veistosta sijoittuvat eri puolille Tuulensuun yhdentoista hehtaarin tilaa. Veistokselta toiselle kuljetaan leveitä polkuja tai Järkiniementietä pitkin.

Puiston perustaja Arvo Kananen tilasi kuusi vuosien 1992–2005 välillä pystytettyä veistosta suoraan taiteilijoilta. Veistosten tekijät ovat arvostettuja, suomalaisia kuvataiteilijoita: Martti Aiha, Carolus Enckell, Radoslaw Gryta, Veikko Hirvimäki, Pekka Jylhä ja Hannu Siren. Puiston seitsemännen veistoksen suunnitteli Arvo Kananen itse.

Veistospuisto on yleisölle avoinna kesäisin ja sinne on vapaa pääsy. Pitkään puisto oli vain harvojen tiedossa. Paikan tunnettuutta lisäsi vuosina 2017–2019 toteutettu EU-hanke.

Ateljeetalo

Tuulensuun ateljeetalo on toiminut vuodesta 1989 alkaen. Rakennuksen suunnittelija on oululainen arkkitehti Kimmo Kuismanen. Talon ideana on tarjota kuvataiteilijoille mahdollisuus työskennellä ja / tai lomailla pohjoisessa Keski-Suomessa ja tutustua alueen luontoon, maaseutuun ja paikallisiin ihmisiin.

Ateljeetaloa vuokrataan Suomessa asuville taiteilijoille, jotka "tulevat itsenäisesti toimeen maaseutuolosuhteissa". Erityisvaatimus on asetettu siksi, ettei Tuulensuussa paikan päällä ole ateljee-emäntää tai -isäntää. Auto on välttämätön.

Miten pääset Tuulensuuhun?

Tuulensuuhun ja Pasalan kylään ei kulje julkista liikennettä. Perille pääsee autolla, mutta myös Pihtiputaan suunnasta veneellä Kolimaa pitkin. Veistospuiston ja ateljeetalon osoite on Järkiniementie 75, Viitasaari (44610 Kärnä).

Etelästä, Viitasaaren keskustasta Tuulensuuhun on matkaa 29 km, pohjoisesta Pihtiputaalta 50 km ja idästä Siilinjärveltä 111 km.

Lähin kaukoliikenteen bussipysäkki on Taimoniemi, joka on etelä-pohjoinen suuntaisen E75-pääväylän  ja tien 77 (Sininen tie) risteyksessä. Viitasaaren keskustasta pohjoiseen Taimoniemen pysäkille on matkaa noin 9 km ja Pihtiputaalta 29 km. Taimoniemen pysäkiltä Tuulensuuhun on vielä 19 km. Kaikki Viitasaarelta pohjoiseen tai etelään menevät pikavuorot pysähtyvät Taimoniemen pysäkillä.

Pasalantie-viitta osoittaa Tuulensuuhun Sinisen tien (tie 77) risteyksessä, josta on Viitasaarelle 18 km ja Kuopioon 124 km. Käännytään Pasalantielle, jota ajetaan noin 10 km. Vastaan tulee vasemmalla viitta Järkiniementie ja Tuulensuu. Järkiniementietä ajetaan vielä 750 metriä. Määränpää on Järkiniementie 75.

Palsalan kylän viitta nelostieltä (E75) Löytänän (kesäteatterin) kohdalla, josta ajetaan Honkakoskentietä, Petäjärannantietä ja Kannastietä Pasalaan. Hietalan hirsinavettagallerian kohdalta käännytään vasemmalle (pohjoiseen päin). Ajetaan Pasalantietä vielä nelisen kilometriä kunnes vasemmalla näkyy viitat Järkiniementie ja Tuulensuu. Järkiniementietä ajetaan 750 metriä ja ollaan perillä osoitteessa Järkiniementie 75.