"Tarkkaa tietoa ei ole, milloin ensimmäinen asukas tuli tälle paikalle. Perimätieto kertoo, että ensimmäistä tupaansa rakentava asukas astetteli juuri tuohia katolle, kun Kolimajärven voimakas tuuli heitti tuohet taivaalle. Mies manaili: 'Tämä on tällainen tuulensuu'. Siitä sai talo nimensä."
Reijo [Rax] Rinnekangas, 1990. Maanläheiset. Oulu: Pohjoinen, sivu 57.
Tuulensuun tarinoita -kirjassa Arvo Kananen muistelee lapsuuttaan ja nuoruuttaan, kertoo sekä vaikeista sotavuosista että erilaisista sattumuksista pitkän uransa aikana päätyen Tuulensuun vaiheiden ja monien matkojen kuvaamiseen. Kirjan tarinat ovat syntyneet vuosina 1990-2000.
Arvo Kananen, 2000. Tuulensuun tarinoita, Oulu: Pohoinen. ISBN 951-749-349-5.
Teosta kannattaa kysyä paikallisesta kirjakaupasta: Viitasaaren kirjakauppa, Porthanintie 2, 44500 Viitasaari viitasaaren.kirjakauppa@co.inet.fi
***
Ote kirjasta Tuulensuun tarinoita
Tutustuminen
Joskus kahdeksankymmentäluvun alkupuolella liityin kannattajajäseneksi Taidemaalariliitton. Liitto järjesti muistaakseni vuonna 1982 jäsenilleen Helsingissä Vanhalla ylioppilastalolla kolmipäiväisen luento- ja keskustelutilaisuuden. Koska en tuntenut juuri ketään Suomen nykytaiteen tekijöistä ja vaikuttajista, osallistuin suurella mielenkiinnolla tilaisuuteen.
Alustuksista on jäänyt mieleeni taidemaalari Jan Olof Mallanderin esitys. Mallander kertoi idän filosofiasta. Ilmeisesti hän oli juuri matkustellut itämailla ja kertoi vaikutelmia sieltä.
Eräs lause hänen esityksessään sai aikaan keskustelua ja polemiikkia: "Intiassa on vieläkin pyhimyksiä, ja kuinka tarpeellsisia ne olisivat meilläkin." Tämä ajatus herätti kiivaita vastaväitteitä. Keskustelussa vaaditiin palaamaan maan pinnalle. Kehotettiin keskustelemaan taiteilijoiden taloudellisesta asemasta. Minulle tuntematon, vieressäni istunut taiteilija lausahti: "Milloinkahan me taiteilijat pääsemme eläkkeelle".
Eräs puhuja niputti taiteen tekemisen kymmenlukujen jaksoihin. Hän puhui viisi-, kuusi-, seitsemän- ja lopuksi kahdeksankymmenlukulaisista. Jossakin yhteydessä kesksutelu kosketteli uskonnollista taidetta. Taidemaalari Hannu Konolan kommentti viehätti minua: "Emme ole ainoastaan jumalanpalvelijoita, vaan jumalia".
Kaikkein voimakkaimmin julisti mielipiteensä muuan nuori mie näin: "Täällä on kolme päiää puhuttu pelkkää paskaa. Nyt kun fasismi uhkaa, olisi syytä keskustella siitä." Tämä puheenvuoro ei nostattanut jatkokeskustelua. Eräs tilaisuuden nuorten osanottajien käyttämä sanonta liike-elämän ihmisistä oli "ne helvetin merkonomit".
Kaiken kaikkiaan ensimmäinen tutustumiseni suomalaisiin taiteilijoihin oli hieman hämmentävä kokemus. Mutta päällimmäisenä jäi mieleeni tuosta tilaisuudesta erään taiteilijan toteamus: "Taiteen tekeminen on jatkuvaa puurtamista, kivenkovaa tekemistä". Siihen mielelläni yhdyn.
Arvo Kananen