Siirry sisältöön

Horisontissa jo ensi kesä

Tuulensuun kesä 2022 sujui hyvin. Joitakin kiinteistönhoidollisia toimenpiteitä tehtiin, joten nyt on hyvä odotella seuraavaa kesää. Vaikka talvella talo on kiinni, ympäristössä tapahtuu kaikenlaista huoltoa ja raivausta lumienkin aikaan.

Kesän 2023 residenssihaku alkaa helmikuun alussa ja päättyy maaliskuun loppuun, minkä jälkeen hakijoille ilmoitetaan mahdollisimman pian, millaisia residenssiaikoja olisi tarjolla. Toivottavasti ensi kesä on rauhallinen meille kaikille.

Tuulensuun taidesäätiön tarkoitus on kuvataiteen edistäminen. Säätiön ylläpitämässä, taidemaalareille alun perin suunnitellussa ateljeetalossa voi joko työskennellä tai kerätä voimia tulevia haasteita varten. Ateljee sopii hyvin myös projektityöskentelyyn.

Jos kuvataiteilijahakijoita ei ole kaikille kesän viikoille, myös eri kulttuurialan työntekijöiden kannattaa laittaa hakemus Tuulensuuhun.

Lisätietoja ateljeetalosta löytyy tältä sivustolta kohdasta ateljeetalo. Sen alla olevassa niin sanotussa alasvetovalikossa on jo nyt päivitetty lista ensi kesän vuokraviikoista.

Tuulensuun kävijät ovat yleensä pitäneet ennen kaikkea paikan hiljaisuudesta ja omasta rauhasta sekä tiloista, joissa ei eletä kylki kyljessä. Koliman rannassa on laituri, savusauna ja vene - ja joka ilta aurinko laskee järven suuntaan horisontin taakse, mikä on aina erilainen, monesti spektaakkelimainen tapahtuma väreineen kaikkineen.

Ensi kesään!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *