Ajan kulumista ei aina oikein käsitä. Se mikä oli juuri äsken, onkin hetken kuluttua historiaa. Vain muistot ja tekemisen jälkiä on tallella. Kuluvaan toukokuun osui päivä, jolloin aika hetkeksi ikään kuin pysähtyi, kun tuli tieto veistospuiston Sivullisen veistäjän, kuvanveistäjä Martti Aihan (1952–2023) poismenosta. Ennen häntä oli Tuulensuun veistospuiston taiteilijoista poistunut Temppeli-veistoksen tekijä Carolus Enckell (1945–1917).
Kuinka kauan on siitä, kun Tuulensuun ateljeetalo sai ensimmäiset vieraansa? Niin se oli kesällä 1989. Toisin sanoen ateljeetalo on toimitut 35 vuotta. Monet taiteilijat ovat viettäneet siellä kesää kuka työskennellen, kuka leväten ja voimia keräten. Talo oli kyllä valmis jo kesällä 1988, mutta uutuuttaan hohtavien hirsien piti laskeutua vuoden verran ennen ensimmäisten vieraiden saapumista.
Viitasaarella oli käynyt taiteilijoita jo ennen Tuulensuuta, muun muassa 1900-luvun alussa ja 1910-luvulla. Maailman luokan taiteen moniottelija, yhdysvaltalainen säveltäjä John Cage (1912–1992) vieriali kesällä 1883 Musiikin Aika -tapahtumassa Viitasaarella. Vierailu muistetaan siksi, että hiljaisuus soi konserttiyleisön korvissa ja risut rapsahtelivat harkitusti estradilla. Cagea muistetaan taas Viitasaarella tulevana kesänä uuden musiikin tapatumassa (4.–9.7.2023).
Tuulensuun ateljeetalon ja veistospuiston postiosoite on Kärnä. Nimi tulee pienen matkan päässä Sinisen tien (no 77) Pasalan risteyksestä itään sijaitsevasta Kärnän koskesta. Se on yksi Viitasaaren tärkeimmistä lohikoskista Huopanan ja Keihärinkosken ohella. Koski yhdistää kaksi järveä Koliman ja Keiteleen. Elokuun 12. päivä vuonna 1323 solmittiin Pähkinäsaaren rauha ja Kärnään vedettiin tärkeä idän ja lännen välinen raja, jossa Pasala jäi länteen. Karttoihin rajaa ei aikanaan piirretty , sillä karttoja ei erämaista tuohon aikaan ollut.
Ennen kirjoitettua historiaa Kärnä ja Pasala olivat asumatonta erämaata, jossa kuljettiin metsällä, kalastettiin ja kaskettiin. Asutusta oli ollut Koliman pohjoisrannalla Pihtiputaalla jo kivikaudella. Sieltä on löydetty jälkiä kivikauden asumuksista ajalta, jolloin vedet eivät laskeneet kuten nykyisin Päijänteeseen vaan länteen Pohjanlahden suuntaan.
Vieläkin kauemmas historiassa voidaan mennä. Merkit siitä on Tuulensuussakin hyvin nähtävissä joka päivä kivisessä maisemassa ja suurissa siirtolohkareissa. Jääkauden sulamisvesien mukana Tuulensuuhunkin kulkeutui valtavia kivenlohkareita, joita Tuulensuun veistospuiston veistäjät sittemmin ihmettelivät ja ihastelivat - ja käyttivät veistospuiston teoksiinsa.