Siirry sisältöön

Kesä keikkuen tulevi

Talvi taittuu Tuulensuussa. Huhtikuun puolivälissä lunta oli vielä 60 senttiä ja Järkiniementie lumen peitossa. Ateljeetalolle ja savusaunalle pääsi vain suksilla. Varjossa oli hyvä hankikanto, mutta aurinkoisissa paikoissa suksi sujahti kinokseen ja hups.

Iltapäivän aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja kaukaa Kuhalanlahden takaa Viitakankaan suunnalta kuului joutsenten trumpettimaista laulua. Eläimiä tai ihmisiä ei näkynyt. Rusakko oli nirhaissut hampaillaan jäljet viime kesänä istutettuihin omenapuun taimiin.

Nyt talven lumat sulavat vauhdilla, maa lienee kohta kokonaan näkyvissä ja Järkiniementiellä rapa lentää. Kesää odotellaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *