Tekijä: Marjo-Riitta Simpanen

Talvi taittuu Tuulensuussa. Huhtikuun puolivälissä lunta oli vielä 60 senttiä ja Järkiniementie lumen peitossa. Ateljeetalolle ja savusaunalle pääsi vain suksilla. Varjossa oli hyvä hankikanto, mutta aurinkoisissa paikoissa suksi sujahti kinokseen ja hups.

Iltapäivän aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja kaukaa Kuhalanlahden takaa Viitakankaan suunnalta kuului joutsenten trumpettimaista laulua. Eläimiä tai ihmisiä ei näkynyt. Rusakko oli nirhaissut hampaillaan jäljet viime kesänä istutettuihin omenapuun taimiin.

Nyt talven lumat sulavat vauhdilla, maa lienee kohta kokonaan näkyvissä ja Järkiniementiellä rapa lentää. Kesää odotellaan.

Millaista mahtaa Tuulensuussa olla juuri nyt? Varmasti paljon lunta ja hiljaista. Päivät läpeensä yhtä hämärän hyssyä. Valoa on vähän ja maisema nukkuu. Muutama auto  huristelee aamuin illoin Järkiniementietä ja metsäkauriit loikkivat lumisilla pelloilla.

Pikkulintuja varmasti on, ainakin talitinttejä, punatulkkuja ja tilhiä. Niitä ei kylläkään kukaan taida ruokia, joten saavat pärjätä omillaan.

Syksyllä veistospuistoon tehtiin uusia polkuja ja vanhoja levennettiin ja tasoitettiin. Nyt polut ovat lumen alla ja odottavat kevätaurinkoa, joka sulattaa roudan maasta. Tähän aikaan siellä pääsisi hiihtämään vielä umpihangessa.

Mielikuvissa Tuulensuun talvi on valkoinen. Kaupunkilaisen korvissa soisi hiljaisuuden kohina. On outoa, kun ei kuulu ääniä mistään. Muistan sen viime kesältä. Sellaista ei koe kaupungissa koskaan.

Ajatus vie jo tulevaan, kesän valoon ja lämpöön. Tuulensuu on rakennettu kesäasukkaista varten. Auringonlaskut Koliman taivaanrannassa ovat näytelmä, jota voi tuijottaa tuntikausia.

Sitä kannattaa odottaa.